top of page
Anchor TOP
I Always Have Several Teams
and I Wear Many Hats

Visual artists mostly work alone in their studios, and so does Marita at her canvas or with a camera or computer. But that is not the whole picture of her work, for she has also made art for the stage and her multimedia pieces have required large teams.

‘The arts fall into teamwork and solo areas. Dancers and musicians are teamwork people. They have to be social in order to work’, Marita says.

‘I like their company and their way of communicating and relating to people. And I like to help people and introduce them to one another.’

Marita is continuously involved with several different teams at the same time, making a film with one, photographs with another, an exhibition with a third one, and working with a fourth one on a theatre production due to have its premiere a year later. In addition to premieres, there can also be performances of earlier productions around the world, or an exhibition can go to another museum.

‘Working in different teams, I am involved with different people, and in all of them I wear two hats – as producer and artist. I have a double role all the time, being responsible for both the art and for financing it.’

She does not find the combination of roles conflicting. Marita is often asked how she can do so many things at the same time, but she feels that there can only be benefits from being versatile.

‘During the course of a single day, I can make agreements with a theatre, think about the script of a film, paint and photograph. There are periods when I do more of one particular thing. Alternating between sitting at a computer and moving about, I can work long hours without getting tired.

Variation provides not only mental but also physical stamina. For example, painting with bare hands strains the hands so much that it can only be done a few hours at a time and a few days in succession.

‘To be among people is suited to painting, but you mustn’t have anyone else in the same space. The metal factory in Heinola is a good place to paint, with peace and quiet and other people – but no artists. It’s interesting to discuss art with engineers and people of other fields.’

Marita likes to talk about her works and her plans for the future.

‘Most artists don’t talk about their plans, they don’t want them to escape. But other people can give you good perspectives on them.’

When a set or collection of works is completed, a new social phase follows: the release of the works, marketing and working with journalists and the public.

‘I like to talk about my works to different audiences and their response is important, especially since there is hardly any professional art criticism in Finland.’

Marita is also interested in the work of others, and she actively follows different areas of the arts and sciences.

‘Professionals always appreciate interest in their work. I’m often the only visual artist with whom artists in other fields are in contact.’

Taking on the role of an artist-producer was originally due to the fact that Marita was a pioneer of multimedia and there were not yet any producers in this area. Multidisciplinarity also led her to learn to produce everything herself. Founding her own company in 1997 was an important step. As the producer, she is responsible for everything and can work on all the details to her own satisfaction.

‘The way I see it, each work is made only once and it has to be complete when it is released. I enjoy designing graphics and marketing, and I often prepare the posters and invitation cards myself. The images are of course always my own. For example, I chose the main image for Golden Age a year earlier. Each work has its own brand and all its parts have to be in accordance with it.

Complete control includes choosing the best possible people to carry out the things that she does not do herself.

‘A good leader will choose subordinates who are more talented than he or she is, and they need to be inspired. I learned in multimedia production in the early 1990s that you have to explain to the team what is being done and why, and you must keep up their interest.’

Making multimedia works at a time when this genre emerged taught Marita Liulia to draw up precisely worded agreements. It is important to know the responsibilities, duties and schedules, for otherwise the whole big palette will disintegrate. When these basic matters are in order, she can focus completely on artistic creativity.

‘But you must also be able to trust people and understand what is going on in their lives. You cannot work without seeing the human side of things. Burnout is an everyday occurrence in the IT business and the smart thing to do is to work so that it doesn’t come.’

Although the teams change, many associates have been involved in the works for a long while or have returned along with new projects.

‘The marks that you leave on people will come back to you. Meeting dancers after a while, they will come and hug me. But if you make the impression of a difficult person to collaborate with you won’t succeed’, Marita says.

‘You work with people, not institutions, and you need to find the right ones with whom to share the same values and procedures.’

Marita tells about a young trainee to whom she taught a great deal and who also taught Marita things. She is now the director of a major festival and Marita is its invited guest each year. Their collaboration left a positive mark and it also showed that people of different age can benefit a great deal from each other.

‘Older female colleagues have always been important for me. I called them my “support hose”. One of them is Marianne Möller, who has been in my life for over 30 years and has been the director of many important cultural institutions. Younger people give fresh winds to my thinking, while the older ones steer me to port when the storm rages.’

Marita particularly underlines importance of networks of women. Cooperation with men is also important, but since there are few women executives they need the support of one another.

‘When I got married, there were six women executives at my hen party, all of them top-level producers in their own fields. I thought of how lucky I am. With these friends, I can manage any situation.’

One of these women is Iiris Autio, CEO of the Tero Saarinen Company. The only time when Marita made part of a performance produced by someone else was in HUNT, a production by Iiris and Tero and a work that made cultural history and toured around the world for 13 years.

Tero Saarinen is one of the artists who has been an equal partner in cooperation for Marita. The others are musician Kimmo Pohjonen and dancers Virpi Pahkinen and Minna Tervamäki.

’The chemistry with them is great. We don’t have to compete, because we complementary to each other.’ 

Marita Liulia interviewed by Arja Maunuksela, published in the book "Marita Liulia", by Arja Maunuksela and Pauli Sivonen, English and Finnish, 2017, Edition Parvs

Minulla on aina monta tiimiä
ja monta hattua

Kuvataiteilijat työskentelevät enimmäkseen yksin työhuoneillaan. Niin Maritakin maalauskankaan, kameran tai tietokoneen ääressä. Mutta se ei ole hänen työnsä koko kuva, sillä hän on aina tehnyt taidetta myös näyttämölle ja multimediateoksissa on tarvittu suuria työryhmiä.

”Taidealat jaetaan ryhmätyö- ja sooloaloihin. Tanssijat ja muusikot ovat ryhmätyöihmisiä, heidän on oltava sosiaalisia voidakseen työskennellä”, Marita sanoo.

”Viihdyn heidän kanssaan ja pidän heidän tavastaan kommunikoida ja suhtautua ihmisiin. Itsekin autan mielelläni ihmisiä ja tutustutan heitä toisiinsa.”

Maritalla on jatkuvasti monta erilaista työryhmää samaan aikaan. Yhden kanssa hän tekee elokuvaa, toisen valokuvia, kolmannen näyttelyä, neljännen kanssa on tekeillä seuraavana vuonna ensi-iltansa saava teatterituotanto. Ensi-iltojen lisäksi voi olla aiempien tuotantojen esityksiä ympäri maailmaa, tai näyttely voi siirtyä toiseen museoon.

”Eri tiimeissä olen tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, ja kaikissa niissä minulla on kaksi hattua: olen tuottaja ja taiteilija. Olen koko ajan kaksoisroolissa, vastaan sekä taiteesta että sen rahoituksesta.”

Roolien yhdistelmä ei tunnu Maritasta ristiriitaiselta. Häneltä kysytään usein, miten hän pystyy tekemään monia asioita yhtä aikaa, mutta hänen mielestään monipuolisuudesta on vain etua.

”Saatan samana päivänä tehdä sopimuksia teatterin kanssa, miettiä elokuvan käsikirjoitusta, maalata ja valokuvata. On kausia, joina teen enemmän jotakin. Kun koneella istuminen ja liikkuminen vuorottelevat, jaksan tehdä pitkiä päiviä väsymättä.”

Vaihtelu auttaa jaksamaan henkisesti, mutta myös fyysisesti. Esimerkiksi maalaaminen paljain käsin rasittaa käsiä niin, että sitä jaksaa vain muutaman tunnin kerrallaan ja muutamana päivänä peräkkäin.

”Maalaamiseen sopii, että ympärillä on ihmisiä, mutta samassa tilassa ei saa olla ketään. Metallitehdas Heinolassa on hyvä paikka maalata, siellä on oma rauha ja ihmisiä – muttei taiteilijoita. On kiinnostavaa keskustella taiteesta insinöörien ja muiden eri alojen ihmisten kanssa.”

Marita puhuu mielellään töistään ja myös tulevista suunnitelmistaan.

”Suurin osa taiteilijoista ei kerro suunnitelmiaan, etteivät ne karkaa. Muilta voi kuitenkin saada niihin hyviä näkökulmia.”

Teoskokonaisuuden valmistuttua on puolestaan vuorossa uusi sosiaalinen vaihe: julkistamistyö, markkinointi ja työskentely toimittajien ja yleisön kanssa.

”Puhun mielelläni teoksista erilaisille yleisöille, ja heiltä saamanani palaute on tärkeää, varsinkin kun nykyään varsinaista ammattikritiikkiä ei Suomessa juuri saa.”

Maritaa kiinnostavat myös toisten työt, ja hän seuraa aktiivisesti taiteen ja tieteen eri aloja.

”Ammattilaiset arvostavat sitä, että on kiinnostunut heidän työstään. Olen usein ainoa kuvataiteilija, jonka kanssa jonkin muun alan taiteilijat ovat tekemisissä.”

Taiteilija-tuottajan roolin ottaminen johtui alun perin siitä, että Marita oli multimedian pioneeri, eikä alan tuottajia vielä ollut. Myös monialaisuus on vaikuttanut siihen, että Marita on opetellut tuottamaan kaiken itse. Oman yrityksen perustaminen 1997 oli tärkeä askel. Tuottajan roolissa hän vastaa kaikesta ja voi hioa jokaisen yksityiskohdan niin, että on varmasti tyytyväinen.

”Ajattelen, että jokainen työ tehdään kerran, ja kun se julkistetaan, sen täytyy olla valmis. Nautin grafiikan ja markkinoinnin suunnittelusta ja teen useimmiten itse julisteet ja kutsukortit. Kuvathan ovat aina omiani. Esimerkiksi Kultakauden pääkuvan valitsin jo vuotta ennen. Jokaisella teoksella on oma brändinsä, ja kaikkien osien on oltava sen mukaisia.”

Kaiken hallintaan kuuluu se, että niihin asioihin, joita hän ei itse tee, hän valitsee parhaat mahdolliset tekijät.

”Hyvä johtaja valitsee lahjakkaampia alaisia kuin itse on, ja heidät pitää saada innostumaan. Opin multimediatuotannoissa 1990-luvun alussa, että tiimille on perusteltava, mitä ja miksi tehdään, ja kiinnostus on pidettävä yllä.”

Multimediateosten tekeminen aikana, jona ala syntyi, opetti tekemään tarkkoja sopimuksia. On tärkeää tietää, mitä ovat vastuut, velvollisuudet ja aikataulut, muuten iso paletti ei pysy kasassa. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, Marita voi keskittyä täysillä taiteel- liseen luomistyöhön.

”Mutta täytyy myös luottaa ihmisiin ja ymmärtää, mitä heidän elämässään tapahtuu. Työtä ei voi tehdä sokeana inhimilliselle. It-alalla burn out on arkea, ja on viisasta työskennellä niin, että sitä ei tule. ”

Vaikka tiimit vaihtuvat, moni yhteistyökumppani on ollut mukana pitkään tai palannut mukaan uudelleen uusissa töissä.

”Jäljet, joita jättää ihmisiin, palaavat. Kun tapaan tanssijoita tauon jälkeen, he tulevat halaamaan. Jos jää jälki, että on ikävä yhteistyökumppani, ei menesty”, Marita sanoo.

”Töitä ei tehdä talojen kanssa, vaan ihmisten, ja on löydettävä ne oikeat, joiden kanssa jakaa samat arvot ja toimintatavat.”

Marita kertoo nuoresta harjoittelijasta, jolle opetti paljon ja joka myös opetti Maritalle asioita. Harjoittelija on nykyään suuren festivaalin johtaja ja Marita tapahtuman jokavuotinen kutsuvieras. Yhteistyö jätti hyvän jäljen, ja siinä toteutui myös se, että eri-ikäiset voivat saada paljon toisiltaan.

”Vanhemmat naiskollegat ovat aina olleet minulle tärkeitä. Kutsun heitä ’tukisukiksi’. Yksi heistä on yli 30 vuotta elämässäni ollut Marianne Möller, joka on johtanut monia merkittäviä kulttuurilaitoksia. Nuoremmilta saa ajatteluun uusia tuulia, vanhemmat taas luotsaavat satamaan, kun myrsky riepottaa.”

Marita painottaa erityisesti naisverkoston merkitystä. Myös yhteistyö miesten kanssa on tärkeää, mutta koska naisjohtajia on vähän, he tarvitsevat tukea toisiltaan.

”Kun menin naimisiin, polttareissani oli kuusi johtajina toimivaa naista, kaikki omien alojensa huipputuottajia. Ajattelin, että olenpa minä onnekas, näiden ystävien kanssa selviän mistä vain.”

Yksi näistä naisista on Iiris Autio, Tero Saarinen Companyn toimitusjohtaja. Ainoa kerta, kun Marita on tehnyt osuuden jonkun muun tuottamaan esitykseen, oli Iiriksen ja Teron tuotanto HUNT, kulttuurihistoriaa tehnyt teos, joka kiersi 13 vuotta ympäri maailmaa.

Tero Saarinen taas on yksi niistä taiteilijoista, jotka ovat olleet Maritalle teoksissa tasavertaisia yhteistyökumppaneita. Muut ovat muusikko Kimmo Pohjonen ja tanssijat Virpi Pahkinen ja Minna Tervamäki.

”Heidän kanssaan on huimat kemiat. Meidän ei tarvitse kilpailla keskenämme, sillä täydennämme toisiamme.” 

Arja Maunuksela haastattelee Marita Liuliaa, kirjasta 

"Marita Liulia", Arja Maunuksela ja Pauli Sivonen,
englanti ja suomi, 2017, Parvs

bottom of page