COINCIDENCE | AVANT-GARDE | PEOPLE | GENDER | 
DIGITAL FILM | THEMES | BEAUTY | COLLABORATION | 
MULTIMEDIA | STYLETHE PREMIERE
THE PREMIERE
 
After the Premiere, I'm Empty as an Eggshell

Marita Liulia focuses completely on a single entity of artworks for several years. Although the work ranges from background research to the artistic execution and heading the team involved in it, and from image processing to seeking funding, everything is related to the same entity. Travel or learning a new technique also serves the same end result.

When the work is finally as complete as it can be, so that nothing in it will be made differently any more, it is time for the premiere. The awaited celebration, but also a heavy moment of letting go, the end of a period.

‘One doesn’t comprehend the work when it is completed. Its ultimate value will emerge only years later, and before that you have had to move on from it’, Marita says.

‘The most difficult periods of my life have come after the premieres. Life loses the direction that it has had. When my whole life has been connected to the one and same work for years and when that is behind me, I’m like and eggshell, fragile and vulnerable. I’m so tired, both physically and mentally, that I cannot start new work for a while.’

Marita has experienced this several times and she has developed her way of coping.

’I have to go away as far as possible. I have to reject the previous work in order to start afresh. It helps to travel to a country that is completely unknown to me. When I’m empty and sad, it helps to begin to study my new surroundings.’

When Marita Liulia Tarot was completed after five years of work, she moved to Tokyo. Studying Japanese culture and religions there she came up with an idea that led after five years to Choosing My Religion. The problems following the completion of a major work emerge in different ways for different artists – and not only artists but also people such as PhD candidates after completing their theses. The related term is post-production depression (PPD), which Marita says needs to be known more widely.

‘It concerns many people and if you’re not aware of it, it may stop your whole career the first time it happens. On the other hand, if you don’t get it, you might remain painting the same picture for the rest of your life.’‘For some it hits the mind and for others the body. As an arthritic individual I belong to the latter, and when I worked too hard when I was young I wound up in hospital. Both my hands have been operated on because of strain from image processing work, and now my scars remind me of my old works. On the other hand, my mind is strong, no mental health issues. Continuous activity, movement and being sociable keep the mind in shape.’

A few months before the opening of Golden Age Marita was already looking at maps and thinking of what her next new setting might be. This time, however, the working process has been different than previously, and Golden Age appears to be continuing after the opening of the exhibition.

‘It seems that I’ve found, through painting, a balance for the continuity of work. When years of work do not end in one big exhibition, there is no feeling of emptiness either. People continuously visit my studio to see works in progress and to comment on them. This is something new and highly motivating for me.’

‘I’m often asked why I don’t have any old works in my studio, not even posters. They’re stored in archives, but I’m already living in the future.’ 

ENSI-ILTA
 
Ensi-illan jälkeen olen tyhjä kuin munankuori

Marita Liulia tekee yhtä teoskokonaisuutta useita vuosia ja uppoutuu siihen kokonaisvaltaisesti. Vaikka tekeminen vaihtelee taustatutkimuksesta taiteellisen työn tekemiseen ja työryhmän johtamiseen, kuvankäsittelystä rahoituksen etsintään, kaikki liittyy samaan kokonaisuuteen. Matkustaminen tai uuden tekniikan opiskelu palvelee sekin samaa lopputulosta.

Kun teos lopulta on niin valmis kuin se voi olla, sellainen ettei enää mitään tekisi toisin, on ensi-illan aika. Koittaa odotettu juhla, mutta myös raskas luopumisen hetki, aikakauden loppu.

”Tehtyä työtä ei käsitä, kun se valmistuu. Lopullinen arvo ilmenee vasta vuosien kuluttua. Ja sitä ennen työ on jo pitänyt jättää taakse”, Marita sanoo.

”Elämäni vaikeimmat kaudet ovat olleet ensi-iltojen jälkeen. Silloin elämästä katoaa suunta, joka sillä on ollut. Kun koko elämä on ollut vuosia valjastettuna samaan työhön, ja se on takana, olen kuin kananmunankuori, hauras ja haavoittuvainen. Olen niin väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti, etten voi vähään aikaan aloittaa uutta työtä.”

Marita on kokenut saman jo useamman kerran, ja hän on kehittänyt oman tapansa selviytyä.

”Pitää lähteä niin kauas kuin mahdollista. Pitää hylätä edellinen työ, jotta voisi aloittaa tyhjältä pöydältä. Siinä auttaa, että matkustan maahan, josta en tiedä mitään. Kun olen tyhjä ja surullinen, helpottaa, kun alan tutkia uutta ympäristöäni.”

Viisi vuotta työstetyn Marita Liulia Tarot -teoskokonaisuuden valmistuttua hän siirtyi Tokioon. Siellä hän keksi Japanin kulttuuria ja uskontoja tutkiessaan idean, josta viiden vuoden työn jälkeen syntyi Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä.

Suuren työn valmistumisen jälkeiset ongelmat voivat ilmetä eri tavoin eri taiteilijoilla – eivätkä pelkästään taiteilijoilla, vaan esimerkiksi myös väitöskirjan tekijöillä. Niille on olemassa käsite post production depression. Marita huomauttaa, että PPD olisi hyvä tuntea laajemmin.

”Se koskee monia ihmisiä, ja jos siitä ei tiedä, se voi jo ensimmäisellä kerralla lopettaa koko uran.Toisaalta, jos sitä ei tule, saattaa jäädä loppuiäkseen maalaamaan samaa kuvaa.

Toisilla pamahtaa pää, toisilla keho. Kuulun nivelreumaatikkona jälkimmäisiin, ja kun nuorempana raadoin liikaa, päädyin sairaalaan. Molemmat käteni on leikattu kuvankäsittelyn aiheuttaman rasituksen vuoksi, ja nyt arvet muistuttavat vanhoista töistä. Sen sijaan pääni kestää, ei tule mielenterveysongelmia. Ainainen puuhastelu, liikkuminen ja sosiaalisuus pitävät mielen vireessä.”

Muutama kuukausi ennen Kultakausi-näyttelyn avajaisia Marita pyöritteli jo karttoja ja mietti, mikä olisi seuraava uusi ympäristö. Tällä kertaa kuitenkin työprosessi on ollut erilainen kuin ennen, ja näyttelyn avajaisten jälkeen Kultakausi näyttääkin jatkuvan.

”Vaikuttaa siltä, että olen maalaamisen kautta löytänyt tasapainon työn jatkuvuuteen. Kun vuosien työ ei pääty yhteen isoon näyttelyyn, ei tule tyhjyyden tunnettakaan. Työhuoneellani käy jatkuvasti ihmisiä katsomassa ja kommentoimassa valmistuvia teoksia. Tämä on minulle uutta ja erittäin motivoivaa.

Minulta kysytään usein, miksei työhuoneellani ole yhtään vanhaa teosta, ei edes julisteita. Ne ovat arkistossa, mutta minä elän jo tulevaisuudessa.” 

Marita Liulia interviewed by Arja Maunuksela, published in the book "Marita Liulia", by Arja Maunuksela and Pauli Sivonen, English and Finnish, 2017, Edition Parvs

Arja Maunuksela haastattelee Marita Liuliaa, kirjasta 

"Marita Liulia", Arja Maunuksela ja Pauli Sivonen,
englanti ja suomi, 2017, Parvs

  CONTACT | YHTEYDET | コンタクト

         

                 marita(a)maritaliulia.com    +358 40 833 8944

    • Facebook - Black Circle
    • Pinterest - Black Circle
    • LinkedIn - Black Circle

    Web design by Pia Reunala /  Piaf Digital Oy