top of page
Anchor TOP
STYLE
 
When Everything Changes, Style Endures

Marita speaks a great deal about change, of how everything must be renewed and replaced. Not only in life but also in art. On many occasions, a major change has taken place in a year ending in 9. Accordingly, the next one would be 2019.

‘The decades have been different. At intervals of ten years, I change my modus operandi as an artist, my life as a person and my way of thinking – even my appearance changes’, she says.

But something endures. Her closest friends, living around the world, have remained the same for decades. This book contains excerpts from letters written by Marita to her Dutch friend Anna Trap during a period of over 30 years. Also her art, while changing, remains recognisable. And when you meet her after more than years, it is as if you’d last met the day before. ‘Style endures’, she points out.

That style has great deal of content, even transformations from one character to another. At the time of her Maire multimedia she appeared as a black and white Maire, the colourful Bitch was associated with Ambitious Bitch, and then she turned into a dramatic Tarot Witch. Theatrical work helps in creating the characters. It has also become a carefully considered way to gain public exposure.

‘When I was young, I worked for seven years as a journalist and photographer to fund my work in art and travel. I got to know the media from two sides at the same time. I was a shy arthritic individual and I practised the control of a public image by gradually constructing characters that transformed along with my work’.

‘The characters associated with the works have their own costumes, hairstyles and personalities. Maire, Bitch and Witch were so successful that I began to be called with those names. They have to do with the content of the works: I have been the character of which the work tells. I have public exposure, because my work is public.’

Marita points out that transforming into different characters is common in the music business, for example. ‘I have borrowed normal practices from other fields into my art. Authors do the same, for example [Finnish authors] Rosa Liksom and Sofi Oksanen. A public role figure is a useful tool that is fun. The privacy behind it remains private.’

Nor are visual artists free of different roles and styles, although Marita’s characters are exceptional.’

‘It was a point of honour for left-wing artists to wear the same worn woollen sweater all year round. And actors liked to wear jogging suits when Jouko Turkka was head of the Finnish Theatre Academy. I feel that you have to respect the audience when you’re at the professional level. If you’re invited to the president’s Independence Day reception you don’t wear rags – and it’s not enough even to dress according to basic standards for an artist representing their country and their culture. I’ve always felt that I represent my country, my people, my gender and my profession, and I respect all of them.’

‘I learnt from my mother that even if you’re poor you don’t have to be miserable. It’s polite and fun to dress well, or at least personally – and what else could an aesthete do?’

Marita recalls how she drew gazes at the time of Ambitious Bitch by combining football shoes with an evening gown.

‘Self-deprecating humour is an integral feature of my characters.’

Style also endures in Marita’s home, although that home has often moved from one place to another. ‘I created my own style and habits already in my childhood. I have furniture that has always been there. It can at times be in storage. I have, for example, had the black tables in the portraits in Golden Age since the age of 15. They’ve only been painted several times.’

She says that the style has been influenced by her childhood in Porkkala west of Helsinki in Russian-Finnish-Finland Swedish culture.

‘Even when I was young, I always had strange objects and colours and when I had to choose between having a bathroom and wood-heated stove, I chose the stove.’ A personal style cannot be defined, for example, according to any given orientation of style.

‘All objects are different and there is a story to all of them. I pick things from different historical eras that fascinate me and suit my style. I use colours that are strong by Finnish standards and gold, a material that is rare here.’ ‘Although I am a Scandinavian who has had a modern art education, the Scandinavian style of interior decoration hardly appeals to me.’

’In her childhood, Marita had to spend a lot of time in hospitals, and she associates Artek and Marimekko with them. On one occasion, she would have been given a chair for a piece of work that she did for Artek, but she did not want it.  ‘I am interested in contemporary design, but I’m highly selective’, she notes.  ‘My friends know when to say, “Hey, that’s a lamp for Marita”. Although my style is hard to explain it is recognisable.’

Her recognisable style can also be seen in the Golden Age exhibition, which literally contains a great deal of gold along with strong but harmonious colours. The Gösta exhibition hall was transformed into a space rich in atmosphere in which light and materials are important. The exhibition clearly shows that Marita does not just make individual works. Instead, everything forms a whole.

‘I greatly enjoy visual and graphic design as part of my work. Few contemporary artists design everything related to their life f rom webpages to books and f rom costumes to interiors’, she points out.

‘I carefully plan the vocabulary of form of all my works down to their fonts and colour scales. I then construct my character, which presents the work as completed. Occasionally, I also cooperate with a designer that I appreciate; I made the Golden Age costume together with Teemu Muurimäki. I have provided image and brand design for several companies, institutions and artists. Perhaps the best-known of these is musician Kimmo Pohjonen with his accordion skirt.’ 

TYYLI
 
Kun kaikki muuttuu, tyyli pysyy

Marita puhuu paljon muutoksesta, siitä että kaiken on uudistuttava, vaihduttava. Eikä vain taiteessa, vaan elämässä. Jo monta kertaa suuri muutos on tullut numeroon 9 päättyvänä vuonna. Sen mukaan seuraava olisi 2019.

”Vuosikymmenet ovat olleet erilaisia. 10 vuoden välein muutan toimintatapani taiteilijana, elämäni ihmisenä ja ajatustapani – jopa ulkonäköni muuttuu”, hän sanoo.

Mutta silti jokin pysyy. Läheisimmät ystävät, jotka asuvat ympäri maailmaa, ovat pysyneet vuosikymmeniä. Tässä kirjassa on otteita kirjeistä, joita Marita on kirjoittanut hollantilaiselle ystävälleen Anna Trapille yli 30 vuoden aikana. Myös hänen taiteensa, vaikka se muuttuu, pysyy tunnistettavana. Ja kun hänet tapaa yli 10 vuoden jälkeen, on kuin olisi tavannut eilen. ”Tyyli pysyy”, hän määrittelee.
 

Siihen tyyliin mahtuu paljon, jopa muuntelua hahmosta toiseen. Maire-multimediateoksen aikaan hän esiintyi mustavalkoisena Mairena, Ambitious Bitchiin liittyi värikäs Bitch-hahmo, sitten hänestä tuli dramaattinen Witch, Tarot-noita. Hahmojen luomista auttaa työskentely teatterissa. Se on ollut myös harkittu tapa olla julkisuudessa.

”Nuorena työskentelin seitsemän vuotta toimittajana ja kuvaajana rahoittaakseni taiteentekoa ja matkojani. Silloin tutustuin mediaan yhtä aikaa kahdelta puolelta. Olin ujo nivelreumaatikko ja harjoittelin julkisuuskuvan hallintaa rakentamalla pikku hiljaa hahmoja, joka muuttuivat työn mukana.

Teoksiin liittyvillä hahmoilla on puvusto, hiustyyli ja persoonallisuus. Maire, Bitch ja Witch onnistuivat niin, että minua alettiin kutsua niillä nimillä. Ne liittyvät työn sisältöön: olen ollut hahmo, josta teos kertoo. Olen julkisuudessa, koska työni on julkista.” Marita huomauttaa, että erilaisiksi hahmoiksi muuntuminen on tavallista esimerkiksi musiikkibisneksessä.”Olen lainannut omaan taiteeseeni muiden alojen normaaleja käytäntöjä. Samaa tekevät kirjailijatkin, esimerkiksi Rosa Liksom ja Sofi Oksanen. Julkinen roolihahmo on käyttökelpoinen ja hauska työkalu. Sen takana oleva yksityisyys pysyy yksityisenä.”
 

Eivätkä kuvataiteilijatkaan ole erilaisista rooleista ja tyyleistä vapaita, vaikka Maritan hahmot ovatkin poikkeuksellisia. ”Vasemmistolaiselle kuvataiteilijalle on ollut kunnia-asia käyttää samaa virttynyttä villapaitaa koko vuoden. Turkan ajan näyttelijät taas viihtyivät verkkareissa. Mielestäni ammattilaistasolla täytyy kunnioittaa yleisöä. Jos kutsutaan linnan juhliin, sinne ei mennä ryysyissä, eikä maataan ja kulttuuriaan edustavalle taiteilijalle riitä edes pukeutuminen standardin mukaan. Olen aina kokenut edustavani maatani, kansaani, sukupuoltani ja ammattiani, ja kunnioitan kaikkia niitä.

Äidiltäni opin, että köyhän ei tarvitse olla surkea. On kohteliasta ja hauskaa pukeutua hyvin, tai ainakin persoonallisesti – ja miten esteetikko voisi muutakaan?”

Marita muistelee, kuinka keräsi Ambitious Bitchin aikaan katseita yhdistämällä iltapukuun jalkapallokengät. ”Itseironinen huumori on olennainen osa hahmojani. ”
 

Tyyli pysyy myös Maritan kotona, vaikka koti on monesti muuttanut paikasta toiseen. ”Loin oman tyylini ja omat tapani jo lapsena. Minulla on huonekaluja, jotka ovat olleet aina. Välillä ne voivat olla varastossa. Esimerkiksi Kultakauden muotokuvien mustat pöydät ovat olleet minulla siitä asti, kun olin 15-vuotias. Ne on vain maalattu monesti.”

Hän kertoo, että tyyliin on vaikuttanut lapsuus Porkkalassa venäläis-suomalais-suomenruotsalaisessa kulttuurissa. ”Nuorenakin minulla oli aina kummallisia esineitä ja värejä, ja kun piti valita, haluanko kylpyhuoneen vai puuhellan, otin puuhellan.”
 

Persoonallista tyyliä ei voi määritellä esimerkiksi minkään tietyn tyylisuunnan mukaan. ”Jokainen esine on erilainen, ja kaikkiin liittyy tarina. Poimin eri historiallisilta kausilta asioita, jotka viehättävät minua ja sopivat tyyliini. Käytän suomalaisittain voimakkaita värejä ja materiaaleista kultaa, joka on täällä harvinaista.

Vaikka olen modernin taidekasvatuksen saanut skandinaavi, skandinaavinen sisustustyyli ei juuri puhuttele minua.”

Marita joutui viettämään lapsena paljon aikaa sairaaloissa, ja hän yhdistää Artekin ja Marimekon niihin. Kerran hän olisi saanut tuolin palkkioksi Artekille tekemästään työstä, muttei halunnut sitä.

”Olen kyllä kiinnostunut nykyajan designista, mutta olen hyvin valikoiva”, hän sanoo. ”Ystäväni osaavat sanoa, että kas, tuossa on Maritan lamppu. Vaikka tyylini on vaikea selittää, se on tunnistettava.”

Tunnistettava tyyli näkyy myös Kultakausi-näyttelyssä, jossa on nimen mukaisesti paljon kultaa ja sen lisäksi voimakkaita mutta hyvin toisiinsa sointuvia värejä. Göstan sali on muuttunut tunnelmalliseksi tilaksi, jossa valo ja materiaalit ovat tärkeitä. Näyttelyssä huomaa selvästi, että Marita ei tee vain yksittäisiä teoksia, vaan kaikki on kokonaisuutta.

”Nautin suuresti visuaalisesta ja graafisesta suunnittelusta osana työtäni. Aika harva nykytaiteilija suunnittelee kaiken elämäänsä liittyvän verkkosivustoista kirjoihin ja puvuista sisustuksiin”, hän sanoo.

”Suunnittelen tarkasti jokaisen teokseni muotokielen kirjasintyyppejä ja väriskaaloja myöten. Sitten rakennan hahmoni, joka esittelee valmistuneen työn. Toisinaan teen myös yhteistyötä jonkun arvostamani suunnittelijan kanssa, Kultakausi-puvun tein yhdessä Teemu Muurimäen kanssa. Olen suunnitellut myös useiden yritysten, instituutioiden ja taiteilijoiden imagoja ja brändejä. Näistä tunnetuin on ehkä muusikko Kimmo Pohjonen haitarihameineen.” 

Marita Liulia interviewed by Arja Maunuksela, published in the book "Marita Liulia", by Arja Maunuksela and Pauli Sivonen, English and Finnish, 2017, Edition Parvs

Arja Maunuksela haastattelee Marita Liuliaa, kirjasta 

"Marita Liulia", Arja Maunuksela ja Pauli Sivonen,
englanti ja suomi, 2017, Parvs

bottom of page