COINCIDENCE | AVANT-GARDE | PEOPLE | GENDER |
DIGITAL FILM | THEMES | BEAUTY | COLLABORATION |
MULTIMEDIA | STYLE | THE PREMIERE
SATTUMAT | AVANTGARDE | IHMISET | SUKUPUOLI | DIGIELOKUVA | AIHEET | KAUNEUS | YHTEISTYÖ |
MULTIMEDIA | TYYLI | ENSI-ILTA
THEMES
I Can't Make Anything of a Theme of Which I Really Don't Know a Great Deal
The themes of the works are discovered in different ways; Marita can spend a long time looking for it or she may pick it from a single spoken line. An esteemed French critic once interviewed her for Vogue magazine about Ambitious Bitch. She felt nervous about meeting the legendary journalist, but the meeting was inspiring. The critic noted that he would like to see a similar work about men, and that was the starting point for Son of a Bitch, a multimedia work about men and masculinity in the contemporary era. Three years later, Marita sent the work to him.
‘I plan some of the themes over the course of several years. Some walk up to me, my subjects just walk in the door, or a contact may be found in, say, a newspaper delivered to the wrong address.’
Whichever alternative comes first, it is followed by a thorough study of the matter.
‘When I got the idea for juxtaposing religions, I first studied what had previously been done in this respect. I can’t make anything of a theme of which I really don’t know a great deal. Background work is very important.’
The background work for Choosing My Religion required a great deal of travelling. Some of it could be done easily in connection with the world tour of HUNT.
’I didn’t have to practice the performances like the others, and so I had time to photograph and to get to know different cultures. Stung by mosquitoes, I meditated with Buddhist monks, a Shinto priest caned me, and I walked about barefoot in cow dung in a Hindu temple. I wanted to get into skins of people. Respect comes from understanding the kinds of choices they have made.’
The theme comes first, and then the form and medium is chosen for it. In Tarot, a theme developed for a long while was combined with a technique that hadn’t even been invented when the theme came about.
‘I first saw Tarot cards in the 1980s. They interested me and I felt I understood them. I used them as a means for communicating with people when travelling.’
The Tarot is about life skills. One’s life or someone else’s, relationships with others, hopes and fears are considered via symbolic images and texts.
‘People have always applied tools of this kind. I thought it would be a good idea to make my own version of the Tarot for contemporary people which wouldn’t be so cryptic. The Tarot is a language and symbols just like art. The turn of the millennium was the time for it, the idea was ready. I knew it would become a multiplatform, a family of works in which the same images and script would take on many forms.’
Marita designed the work as a large entity, but it took her years to find funding for it. She wrote the text during three summers. Then she came up with the idea together with Juha Vakkila, an information tech- nology expert with whom she had collaborated over a long period, to make the Tarot a mobile phone game. The ancient cards acquired a new form in mobile devices that had just reached the stage that permitted the visual properties of the Tarot.
‘The game was released in a theatre in 2000 and it was sold to six countries. Its success permitted me to finance my artistic work. There were 80 works in the exhibition, which toured eleven countries. The most impressive versions were on show in the Hara Museum in Japan, Conde Duque in Madrid and in Luxemburg. The popular webpages from 2004 are still functioning. I also wanted to have cards that would be printed in Finland. Publishers weren’t interested, so I made them myself, all six versions in different languages. I set up a webstore and sold 6,000 packs of the cards. The work almost killed me, but I learnt a great deal – and succeeded.’
The work as a whole included a book and a teaching video. The only planned part that finally remained unrealised was a television series on the history of the Tarot in different countries.
’I went on a mind-blowing world tour to market Tarot, but then I thought that I can’t play a Tarot witch forever, as fascinating as it happened to be. I’m an artist and I have to move on. I didn’t even take the cards with me when I went to Japan, where I got the idea for Choosing My Religion.’
Old works have to be forgotten to make room for new ones. Now, Marita has to consult her own book when reading Tarot cards.
A theme can also be based on cooperation, as when Marita began to return to the stage after her multimedia phase. Musician and composer Kimmo Pohjonen invited her to rehearse and improvise with him. They had their own instruments and media, Kimmo’s digital accordion and Marita’s digital image. Their collaboration led to the stage pieces Animator and Manipulator and the short film The Accordion Man. Pohjonen is immortalised in the Tarot cards The Dreamer and Skill.
The dance film Swan Song originated with ballet dancer Minna Tervamäki contacting the artist.
‘Minna phoned and said that she would like to do something with me. I said fine, but it would take at least 3–4 years.’
This launched a voyage of discovery into the world of ballet, for when Marita begins a work on ballet, she first wants to know everything about it.
‘I watched Minna’s rehearsals and performances, and also the ballet classes of children and elderly people. I even took classes myself, because I wanted to feel, with own body, what was actually going on.’
The background research took two years. Marita studied the history of ballet, saw all the main works of ballet and ballet films, studied ballet music, costumes and make-up. Around the same time, she had become interested in digital film. She had already made Return of the Goddess, a short film about modern dance with Virpi Pahkinen in the leading role. Marita set out to make her second dance film with Minna Tervamäki. It ultimately told more about Minna’s life than could be guessed.
‘Both of my dance films are about life in the blink of an eye’, Marita points out.
In Return of the Goddess, a young man meets a goddess. She tells the history of goddesses in a fleeting moment. Swan Song, on the other hand, tells about the day when a ballerina has an accident.
‘The ballerina trains all day. In the evening’s performance, there is a Doppelgänger effect: her concentration is disturbed and she feels that she is standing next to herself. After the performance, she goes home, confused, falls on her bicycle and hits her head. In between life and death, her dreams come true: she dances weightlessly and sees the continuum of dancing generations. Minna was pregnant when the accident was filmed, but she still wanted to do it. Then, just before the film was edited, she had a real bicycle accident.’
Minna had hardly come home from hospital when she rang me and asked me to film the way her face looked after the accident. I planned a new video about that, with her bruised face gradually revealed from behind her hands. Cembalist Elina Mustonen still doesn’t know that I would like her to improvise the music for the video’, Marita says with a laugh.
The request for cooperation led to years of work, just like Marita had immediately said in reply to Minna. In addition to the short film, a stage version of Swan Song dedicated to Minna was produced, in which she dances with Ima Iduozee.
‘This is the only way I work – and I need my own company in order to do so, for no one would pay wages for this kind of passion reaching out into many areas of the arts.’
AIHEET
En voi tehdä mitään aiheesta, josta en tiedä todella paljon
Teosten aiheet löytyvät eri tavoin, Marita saattaa etsiä aihetta pitkään tai poimia sen yhdestä repliikistä. Arvostettu ranskalainen kriitikko haastatteli Maritaa Vogue-lehteen Ambitious Bitch -teoksesta. Legendaarisen toimittajan kohtaaminen jännitti, mutta tapaaminen olikin inspiroiva. Kriitikko totesi, että haluaisi nähdä vastaavan teoksen miehistä, ja siitä lähti Son of a Bitch, multimediateos miehistä ja maskuliinisuudesta nykyajassa. Kolmen vuoden kuluttua Marita lähetti teoksen hänelle.
”Osan aiheista suunnittelen vuosien aikana. Osa kävelee vastaan, kuvattavani vain tulevat ovesta sisään tai kontakti voi löytyä vaikka väärään osoitteeseen tulleesta lehdestä.”
Oli alussa kumpi vaihtoehto tahansa, seuraavana on vuorossa perusteellinen perehtyminen.
”Kun sain idean uskontojen rinnastuksesta, tutkin ensin, mitä maailmassa oli aiemmin tehty siitä. En voi tehdä mitään aiheesta, josta en tiedä todella paljon. Taustatyön merkitys on suuri.”
Choosing My Religionin taustatyö vaati valtavan määrän matkustamista. Osa siitä onnistui kätevästi HUNT-teoksen maailmankiertueen yhteydessä.
”Minun ei tarvinnut harjoitella esityksiä niin kuin muiden, joten ehdin tutustumaan eri kulttuureihin ja valokuvaamaan. Meditoin buddhalaisten munkkien kanssa hyttysten syötävänä, sain shintopapilta rottingista ja tallustelin paljain jaloin lehmänlannassa hindutemppeleissä. Halusin päästä ihmisten nahkoihin. Siitä syntyy kunnioitus, kun ymmärtää, millaisia valintoja he ovat tehneet.”
Aihe on ensin, sitten sille valikoituu muoto ja tekniikka. Tarotissa pitkään kypsyteltyyn aiheeseen yhdistyi tekniikka, jota ei idean synnyn aikaan ollut vielä keksittykään.
”Törmäsin Tarot-kortteihin ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Ne kiinnostivat minua, ja tuntui, että ymmärrän niitä. Käytin niitä kommunikointivälineenä matkoilla.”
Tarotissa on kysymys elämäntaidosta. Siinä tarkastellaan symbolisten kuvien ja tekstien kautta omaa tai toisen elämää, suhdetta muihin, toiveita ja pelkoja.
”Ihmiset ovat aina käyttäneet tämäntyyppisiä työkaluja. Ajattelin, että olisi kiva tehdä Tarotista tämän päivän ihmisille oma versio, joka ei olisi niin kryptinen. Tarot on kieltä ja symboleja niin kuin taidekin. Vuosituhannen vaihteessa oli sen aika, idea oli kypsä. Tiesin, että siitä tulee ”multiplatform”, teosperhe, jossa samat kuvat ja käsikirjoitus saavat monta muotoa.”
Marita suunnitteli kokonaisuudesta suuren, mutta ei vuosiin löytänyt sille rahoitusta. Hän kirjoitti tekstiä kolme kesää. Sitten hän keksi yhdessä Juha Vakkilan, pitkäaikaisen insinööri-työparinsa kanssa, että Tarotista voisi tehdä kännykkäpelin. Ikivanhat kortit saivat uudenlaisen muodon mobiililaitteissa, jotka juuri olivat kehittyneet siihen pisteeseen, että Tarotin visuaalisuus oli niissä mahdollista.
”Peli julkistettiin teatterissa vuonna 2000, ja se myytiin kuuteen maahan. Pelin menestyksellä pystyin rahoittamaan taiteellisen työskentelyn. Näyttelyyn tuli 80 työtä ja se kiersi 11 maata, upeimmat versiot olivat esillä Japanissa Hara-museossa, Madridin Conde Duquessa ja Luxemburgissa. Suositut nettisivut vuodelta 2004 toimivat edelleen. Halusin myös kortit, jotka painetaan Suomessa. Kustantajat eivät kiinnostuneet, joten tein ne itse, kaikki kuusi kieliversiota. Perustin verkkokaupan ja myin 6 000 korttipakkaa. Meinasin kuolla työhön, mutta opin valtavasti – ja onnistuin.”
Kokonaisuuteen kuului myös kirja ja opetusvideo. Suunnitelluista osista jäi lopulta toteutumatta vain tv-sarja, joka olisi käsitellyt Tarotin historiaa eri maissa.
”Tein Tarotin markkinoinnissa hurjan maailmankiertueen, mutta sitten ajattelin, etten voi jäädä ikuisiksi ajoiksi esittämään Tarot-noitaa, niin kiehtovaa kuin se olikin. Olen taitelija, ja minun on mentävä eteenpäin. En edes ottanut kortteja mukaan, kun lähdin Japaniin. Siellä keksin idean Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä -teokseen.”
Vanhat työt on unohdettava, jotta uusi saa tilaa. Nykyään Marita joutuu lukemaan omaa kirjaansa, kun käyttää Tarot-kortteja.
Aihe voi myös pohjautua yhteistyöhön. Niin alkoi Maritan paluu näyttämölle multimediakauden jälkeen: Kimmo Pohjonen kutsui Maritan harjoittelemaan ja improvisoimaan kanssaan. Molemmilla oli oma välineensä, Kimmolla digitaalinen haitari ja Maritalla digitaalinen kuva, ja yhteistyöstä syntyivät näyttämöteokset Animator ja Manipulator sekä lyhytelokuva Haitarimies. Pohjosen hahmo on ikuistettu tarot-kortteihin Haaveilija ja Taito.
Tanssielokuva Swan Song sai alkunsa siitä, että balettitanssija Minna Tervamäki otti yhteyttä.
”Minna soitti ja sanoi, että haluaisi tehdä jotakin kanssani. Vastasin, että se sopii, mutta siihen menee vähintään 3–4 vuotta.”
Alkoi tutkimusretki baletin maailmaan, sillä kun Marita aloittaa työn, joka käsittelee balettia, hän haluaa ensin tietää baletista kaiken.
”Katsoin Minnan harjoitusten ja esitysten lisäksi lasten ja vanhusten balettiharjoituksia. Menin itsekin balettitunneille, sillä halusin kokea myös kehoni kautta, mitä siinä tapahtuu.”
Taustatutkimus vei kaksi vuotta. Marita opiskeli baletin historiaa, katsoi kaikki keskeiset baletit ja balettielokuvat, tutustui balettimusiikkiin, -pukuihin ja -meikkaukseen. Samoihin aikoihin hän oli innostunut digitaalisesta elokuvasta. Hän oli jo tehnyt yhden tanssiaiheisen lyhytelokuvan, Jumalattaren paluun, jossa tanssi on nykytanssia ja pääosassa Virpi Pahkinen. Minna Tervamäen kanssa Marita ryhtyi tekemään toista tanssielokuvaansa. Se kertoi lopulta myös Minnan elämästä enemmän kuin etukäteen saattoi arvatakaan.
”Molemmissa tanssielokuvissani kyse on elämästä silmänräpäyksessä”, Marita määrittelee.
Jumalattaren paluussa nuori mies kohtaa jumalattaren. Silmänräpäyksen aikana nainen kertoo tanssilla jumalatarten historian. Swan Song taas kertoo päivästä, jona ballerina joutuu onnettomuuteen.
”Ballerina treenaa koko päivän. Illan esityksessä tapahtuu doppelgänger-ilmiö: keskittyminen häiriintyy ja hän tuntee asettuvansa itsensä viereen. Esityksen jälkeen hän lähtee hämmennyksissään kotiin, kaatuu pyörällä ja lyö päänsä. Elämän ja kuoleman välissä unelmat toteutuvat, hän tanssii painottomana ja näkee tanssivien sukupolvien jatkumon. Minna oli raskaana, kun onnettomuus kuvattiin. Hän halusi tehdä sen silti. Sitten, ennen kuin elokuva ehdittiin leikata, hän joutui oikeasti polkupyöräonnettomuuteen.
Minna oli tuskin päässyt sairaalasta, kun hän soitti ja pyysi kuvaamaan, miltä hänen kasvonsa näyttivät onnettomuuden jälkeen. Suunnittelin siitä uuden oman videonsa, jossa mustelmaiset kasvot paljastuvat vähitellen käsien takaa. Cembalisti Elina Mustonen ei vielä tiedä, että toivoisin hänen improvisoivan videon musiikin”, Marita nauraa.
Yhteistyöpyynnöstä seurasi siis vuosien työ, juuri niin kuin Marita oli heti Minnalle vastannut. Lyhytelokuvan lisäksi syntyi myös Minnalle omistettu Swan Song -näyttämöteos, jossa Minna tanssi Ima Iduozeen kanssa.
”En tee töitä muuten kuin näin – ja tarvitsen oman yrityksen voidakseni toimia näin, sillä kukaan ei maksaisi palkkaa tällaisesta monelle taiteen alalle kurkottavasta intohimosta.”
Arja Maunuksela haastattelee Marita Liuliaa, kirjasta
"Marita Liulia", Arja Maunuksela ja Pauli Sivonen,
englanti ja suomi, 2017, Parvs
Marita Liulia interviewed by Arja Maunuksela, published in the book "Marita Liulia", by Arja Maunuksela and Pauli Sivonen, English and Finnish, 2017, Edition Parvs
